Suuria muutoksia Kavalahdessa

Kavalahden uudisrakennuksen rakennustyöt on aloitettu 11.11.2015. Alueelle rakennetaan kokonaan uusi 50 nukkumapaikan majoitusrakennus sekä kaksi wc-rakennusta.

Majoitusrakennus ja toinen wc nousevat rannasta katsottuna Lassilan vasemmalle puolelle, rantaniityn yläreunaan. Toinen wc tulee keittiörakennuksen taakse jätekatoksen läheisyyteen.

Samalla, kun uutta rakennetaan, niin korjataan myös vanhaa. Lassilan sisätilat kunnostetaan kokous- ja koulutuskäyttöön. Kaikki sängyt puretaan ja samalla tehdään pieniä tilamuutoksia. Jatkossa Lassilan keittiö tulee myös tarvittaessa toimimaan pikkukämppien yhteiskeittiönä.

Remontin ja uudisrakennuksen on tarkoitus valmistua toukokuun 2016 loppuun mennessä.

Kaikki Lassilaan tehdyt varaukset siirretään automaattisesti uuteen majoitusrakennukseen.

 

Kavalahti havainnekuva

Vastaathan osaltasi turvallisuudesta

Muistathan ja muistutat myös muita retkelläsi, että työmaa-alueella liikkuminen on ehdottomasti kiellettyä. Myös silloin, kun työmiehiä tai työkoneita ei ole paikalla. Työmaan merkintöjä ei saa poistaa.

Ethän myöskään pysäköi autoasi pelastustielle.