Kategoriat
Blogi Peurantupa Retket ja leirit

Kesäleiri Peurantuvalla

Kirjoittanut: Maija Ovaska

Pidimme lippukuntamme Helsingin Erä-Leijonien 30-vuotisjuhlaleirin Peurantuvalla.

Lippukuntamme on joskus muinaisina aikoina vieraillut kämpällä, mutta suurimmalle osalle kämppä oli tuntematon.

Leirimme alkoi rakennusleirillä, minkä aikana rakensimme katokset uunituoreiden pöytäryhmien päälle. Olimme myös sopineet kiinteistövastaavan kanssa tiskilinjaston rakentamisesta, joten nyt Peurantuvalla on uuden uutukainen tiskilinjasto.

Leiriläiset saapuivat julkisilla kulkuneuvoilla. Matka meni hyvin ja aikaa oli varattu niin paljon, että odotimme lähes tunnin Kampin kaukoliikenteen terminaalissa bussin lähtöä 😀 Bussi Kampista Lohjanharju A -pysäkille onnistui hyvin ja matka pysäkiltä Peurantuvalle sujui odotuksia paremmin. Kaikki sudenpennuista aikuisiin jaksoivat kävellä mainiosti ja hätäkeksit jäivät reppuun avaamattomina. Suosittelen lämpimästi Peurantuvalle matkustamista julkisilla, se toimi vallan mainiosti!

Leiriteltat pystytettiin Peuranniitylle. Niitty on savimaata ja sateisella kelillä se muuttuu hyvin pehmeäksi, mutta meidän onneksemme sää pystyi poutaisena ja maa kuivana. Niitty toimi hyvin leirialueena, sillä avain vieressä oli huussi ja matka kämpälle on lyhyt ja helppokulkuinen. Leirillä seikkailtiin aikamatkalla ja Peurantuvan maastosta löytyi metsää niin lipunryöstöön kuin myös rastikiertoon. Lauantaina iltapäivällä kävimme uimassa. Lähin yleinen uimaranta löytyy läheltä bussipysäkkiä ja sinne käveli n. 20 min suuntaansa. Uimaranta oli loistava lapsille, eli hitaasti syvenevä.

Koko leirin pääluku oli n. 30 hlö. Peurantuvan keittiön kapasiteetti riitti hyvin tällaiselle määrälle, mutta paljon suurempia määriä varten kannattaa pohtia esim. kaasukeittimen sijoittamista ulos.

Leiri päättyi vierailupäivään, jolloin kotiväki saapui leirille. Vanhempien autot mahtuivat mainiosti Peurantuvan ensimmäiselle parkkipaikalle, mistä on n. 150 m kämpälle. Leiriläiset ja vierailijat kisasivat leiriolympialaisissa, joissa lajeina olivat mm. saappaanheitto ja lippukuntamme klassikko, eli syö näkkileipä Suomen muotoiseksi.

Kämppä ja sen maasto toimivat todella mainiosti meidän lippukuntamme tarpeisiin ja on yksi meidän lippukuntamme tulevien lippukuntaretkien kohteista.
Voit tutustua lippukuntaamme www.eraleijonat.fi